Tarinoita Backbyn Kartanosta
Backbyn historia ulottuu 1500-luvulle, jolloin neljä Pakankylässä toimivaa erillistä hevostilaa sulautuivat yhdeksi. Anders Kurtèn osti kartanon vuonna 1757. Päärakennuksen vanhimpien osien uskotaan olevan peräisin hänen omistusajaltaan. Kartano on seisonut nykyisellä paikallaan ainakin 1860-luvulta lähtien. Pihan punainen kavaljeeri rakennus siirrettiin paikalleen 1880-luvulla.
Backbyn kartanon osti rakennusinsinööri ja liikemies Ernst Felix von Freymann vuonna 1918. Yksi hänen ensimmäisistä tehtävistään oli rakentaa julkisivu nykyiseen kartanotyyliin vuosina 1937–1938 arkkitehti Jarl Eklundin suunnitelmien mukaan. Samalla myös valmistui Vilpola, kartanon päätyyn.
Backbyn kartanoa ympäröi tyylikäs puutarha, jossa oli viiniköynnöksiä ja muita eksoottisia kasveja. Siellä oli harmaasta kivestä tehty talli reilusti yli kymmenelle hevoselle ja yli 100 lehmälle, jossa nykyään toimii Espoon automuseo. Tilaa johti taloudenhoitaja, ja kartanolla oli jopa oma ulosottomies sekä muita palvelijoita ja työntekijöitä, esimerkiksi kartanon oma seppä. Pellot ulottuivat niin pitkälle kuin silmä näki pohjoiseen, itään ja länteen. Kartanon maa-alueita oli yhteensä yli 1000 hehtaaria.
Koska Ernst von Freymannin isä oli venäläinen, Ernst kutsuttiin Venäjän armeijaan vuonna 1916. Hän onnistui pakenemaan vallankumousta takaisin Suomeen vasta vuotta myöhemmin. Toisen maailmansodan päättyessä vuonna 1945 Suomen ja Venäjän välisessä rauhansopimuksessa määrättiin, että kaikki entiset Venäjän kansalaiset palautettiin Venäjälle. Freymannin perhe joutui lähtemään Suomesta ja he päätyivät Saksan Lünebergiin. Ernstin sairastuttua, perhe ei koskaan päässyt palaamaan Suomeen.
Kaisankoti
Kaisa Kallio (28.5.1878 - 24.11.1954) syntyi ja eli suurimman osan elämästään Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, Nivalassa. Hän avioitui vuonna 1902 Kyösti Kallion kanssa, joka jo tuolloin oli hyvin isänmaallishenkinen ja aktiivisesti mukana politiikassa. Pian avioitumisen jälkeen Kyösti muutti kuitenkin Helsinkiin erilaisten valtiollisten luottamustehtävien vuoksi. Vuonna 1937 Kyösti Kallio valittiin Suomen tasavallan presidentiksi ja näin Kaisalla oli edessään suuri elämänmuutos.
Kaisankoti sai alkunsa vuonna 1938, kun Presidentin rouva Kaisa Kallion 60 -vuotissyntymäpäivän kunniaksi suoritettiin kansalaislahjakeräys. Lahjallaan Kaisa Kallio halusi perustaa lepo kodin naisille, jotka "elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa".
Ensimmäinen Kaisankoti perustettiin vuonna 1950 Kauniaisiin. Kun Pakankylän kartanon rakennukset ja sitä ympäröivät kuusi hehtaaria maata vuonna 1957 tulivat myyntiin, säätiö pääsi siirtymään uusiin tiloihin. Pakankylän kartano avattiin uuteen käyttöönsä Kaisankotina vuonna 1958 ja he omistivat kartanon aina vuoteen 2018 asti. He jatkavat toimintaansa kartanon mailla vuokralaisina, tarjoten kuntoutustoimintaa.
Backby 1540
Vuonna 2018 perustettiin Backby Kalliomaa osakeyhtiö. Yhtiö osti maa-alueen ja kiinteistöt Kaisa Kallion säätiöltä. Operatiivisen toiminnan tuottaa Raksa Catering Oy.
Backbyn kartano palvelee yritys- sekä yksityisasiakkaita, tarjoten laadukkaita palveluita kokouksiin, virkistyspäiviin ja perhejuhliin. Backbyllä on 50 hotellihuonetta ja viihtyisä kylpyläosasto. Ravintola pystyy palvelemaan yli 200 henkilöä ja kokoustiloissa on tilaa yli 100 hengelle päivittäin.
Tutustu Backbyn historiaan ja siihen liittyviin vaiheisiin oheisilla videoilla
Backbyn myynti
Kysy lisää myynnistämme, ota yhteyttä: